”Parasta on lasten luottamus”

Riitta Koivunen toimii tukiperheenä kahdelle nuorelle. Eläkkeellä olevan Riitan koti on nuorille kuin mummola, jossa he saavat viettää aikaa yhtenä viikonloppuna kuukaudessa.

Riitasta tuli tukiperhe 11 vuotta sitten hänen tyttärensä pyynnöstä, tai oikeastaan vaatimuksesta.

”Tyttäreni oli tuolloin 10-vuotias ja alkoi kovasti kysellä, että miksei hänellä ole sisaruksia. Olin jo 41-vuotias hänen syntyessään, joten viisikymppisenä ja yksinhuoltajana minulla ei ollut mahdollisuutta saada enempää lapsia. Tulin kerran maininneeksi tyttärelleni tukiperheeksi ryhtymisen mahdollisuudesta. Hän tarttui siihen, eikä minulla oikein enää sen jälkeen ollut vaihtoehtoja”, Riitta kertoo nauraen.

Tukiperhettä tarvitaan silloin, kun lapsen vanhempien jaksaminen on koetuksella esimerkiksi haastavan elämäntilanteen vuoksi. Lapset viettävät tukiperheessä yleensä yhden viikonlopun kuukaudessa, jolloin vanhemmat saavat kaipaamansa hengähdystauon.

Riitta luuli, että hänen tyttärensä olisi toivonut tukiperhetoiminnasta seurakseen oman ikäistään lasta, mutta näin ollutkaan. Sen sijaan tytär toivoi, että heille viikonloppuisin tuleva lapsi olisi mahdollisimman pieni. 

”Meistä tuli tukiperhe 2-vuotiaalle pojalle. Nykyisin hän on jo 13-vuotias. Vaikka emme ole enää vuosiin olleet virallisesti hänen tukiperheensä, suhteemme on säilynyt ja minä tapaan häntä muutaman kerran vuodessa. Poika tykkää kovasti sushista, joten tapaammekin useimmiten sushiravintolassa”, Riitta kertoo hymyillen.

Mukavaa yhdessäoloa

Nykyisin Riitan tytär on jo aikuinen, mutta tukiperhetoiminta on silti osa hänen elämäänsä. Riitta toimii SOS-Lapsikylän kautta tukiperheenä 16- ja 12-vuotiaille sisaruksille. 

”Olin päiväkodin johtaja ennen kuin jäin eläkkeelle. Työtaustani ansiosta pystyn toimimaan ammatillisena tukiperheenä, sillä toinen luonani käyvistä lapsista on erityislapsi”, hän kertoo.

Tukiperhetoiminta istuu Riitan arkeen hyvin. Lapsenlapsia hänellä ei ole, mutta aktiivinen Riitta tekee vielä jonkin verran keikkatöitä vanhassa työpaikassaan. 

”On mukavaa, kun yhtenä viikonloppuna kuukaudessa on jotain erityistä, mitä odottaa. Perjantaina haen nuoret ja käymme yhdessä kaupassa hakemassa herkkuja viikonloppua varten. Asun maalla, joten välillä vietämme vain aikaa kotonani, pihatöitä tehden ja saunoen. Käymme kuitenkin paljon myös eri paikoissa, kuten Heurekassa, taidenäyttelyissä esimerkiksi Kiasmassa, Eläintieteellisessä museossa tai kiertelemässä Porvoon vanhassa kaupungissa. Olemme käyneet myös Kotkan merimuseossa. Teemme kaikkea sellaista, mistä nuoret tykkäävät, ja mistä myös minä pidän”, Riitta kertoo.

”Pizzalla ja hampurilaisella käymme myös aika usein, koska niistä nuoret tykkäävät”, Riitta lisää nauraen.

Syvällisiä keskusteluja ja tiukkoja kysymyksiä

Riitan mielestä tukiperhetoiminta sopii monenlaisille ihmisille, kunhan tukiperheeksi ryhtyvällä ei ole elämässään meneillään suuria kriisejä.

”Jos elää vaikkapa tosi hektistä lapsiperhearkea, ei tukiperhetoiminta välttämättä ole paras vaihtoehto. Ihmisen täytyy myös itse todella haluta olla tukiperheenä eikä suhde lapsen kanssa saisi muodostua väkinäiseksi. Lapsen täytyy tuntea olevansa tervetullut tukiperheen kotiin”, Riitta kertoo. 

Parasta tukiperheenä olemisessa on Riitan mielestä lapsiin syntyvä läheinen suhde ja luottamuksen saavuttaminen.

”Kun lapsi kertoo jostain hänen mieltään vaivaavasta asiasta, tiedän, että olen saavuttanut hänen luottamuksensa. Olen käynyt nuorten kanssa aamiaispöydässä myös syvällisiä keskusteluja esimerkiksi kuolemanjälkeisestä elämästä, uskonnosta ja sukupuolineutraaliudesta. Nuorilta tulee myös välillä tiukkoja kysymyksiä: he ovat esimerkiksi kysyneet, miksi olen ottanut heidät luokseni.”

Myös tieto siitä, että vanhemmat saavat tukiperheviikonloppujen aikana kaipaamaansa lepoaikaa, motivoi jatkamaan tukiperheenä.

”Tunnen itseni tarpeelliseksi, kun tiedän, kuinka tärkeä vapaa viikonloppu on nuorten vanhemmille.”

Arvosanaksi 6/5

Riitta on toiminut tukiperheenä jo niin kauan, että siitä on tullut hänen elämässään normaali tilanne. SOS-Lapsikylän tukiperheenä hänellä on myös oma tukityöntekijä, jonka kanssa käydään yhdessä läpi viikonlopun tapahtumat. 

”SOS-Lapsikylän tarjoaman tukityöntekijän merkitys on ollut minulle todella suuri. On helpottavaa tietää, että jos jokin lapsiin liittyvä mietityttää, asioiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin”, Riitta kertoo.

Parhaita kiitoksia tukiperheenä toimimisesta ovat olleet hetket, kun ammattilaiset ovat käyneet Riitan kotona arvioimassa, miten nuoret viihtyvät tukiperheessä.

”Kun nuoret sanovat, että antavat arvosanaksi 6/5, niin kyllä siinä hyvä mieli tulee”, hän nauraa.

Yhden ikimuistoisimmista kiitoksistaan Riitta sai vuosia sitten eräältä tukiperheessä käyneistä lapseltaan.

”Lapsi touhusi pitkään itsekseen askarrellen. Lopulta sain käteeni piirustuksen, jossa oli iso punainen sydän ja lapsen haparoivalla käsialalla kirjoitettu teksti ”Olet kiva”. Se on yhä seinälläni.”

Teksti: Matleena Merta
Kuva: Pekka Lähteenmäki

Kuuntele SOScast, jossa Riitta kertoo tukiperhetoiminnasta ja bloggaaja Laura Satamo pohtii tukiperheeksi ryhtymistä. 

Mikä on tukiperhe?

Tukiperhe on lastensuojelussa ja sosiaalihuollossa tukimuoto, josta moni perhe on saanut apua elämän eri tilanteissa. Tukiperheen tärkeimpänä tehtävänä on tarjota lapselle tavallista ja turvallista arkea.