“Elämä oli köyhää ja näköalatonta”

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö eli lama-ajan lapsuuden, mutta kohtaaminen afrikkalaisen maahanmuuttajan kanssa vei hänet maailmalle ja pois nuoruuden ankeasta toivottomuuden ilmapiiristä.  

Kun sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö oli alle kymmenvuotias lapsi, Suomeen osui 1990-luvun alun lama, joka jätti jälkensä kokonaiseen lasten ja nuorten sukupolveen. Käihkön perhe oli yksi niistä, joihin lama osui. 

Elämästä Lahdessa tuli näköalatonta.

“Sillä tavalla hirveän köyhää, että tuntui ettei siinä omassa ystäväporukassa ollut suuntaa”, Käihkö kertoo SOS-Lapsikylän uudessa podcastsarjassa Ei jätetä lapsia yksin. 

Kirjailija Elina Hirvosen juontaman sarjan teemana on kannattelu eli se, miten kaikkien aikuisten pitäisi huolehtia ja välittää myös muiden lapsista kuin omistaan. Ensimmäisen jakson aiheena on ylisukupolvinen huono-osaisuus. Sillä tarkoitetaan sitä, miten esimerkiksi vähävaraisuus periytyy.  

Myös Käihkön ympärillä Lahdessa oli paljon työttömyyttä, ja päihteiden käyttöä, avioeroja sekä huonovointisuutta pidettiin normaalina. Aikuiset eivät juuri puuttuneet rajojaan kokeilevien nuorten elämään. 

“Lahti oli aika väkivaltainen paikka, siellä piti oikeasti pelätä. Minullekin on kestänyt vuosia ja vuosikymmeniä ymmärtää, miten normaalia silloin oli pelätä kaduilla viikonloppuisin.”

Käihkö jätti peruskoulun jälkeen koulut kesken, kuten moni muukin hänen kaveripiirissään. 

Nigerialainen tarinankertoja innosti maailmalle 

Yksi merkittävä tuttavuus muutti Käihkön tulevaisuuden näkymiä. Hän tutustui työharjoittelun it-kurssin vetäjänä Lahden kenties ensimmäiseen afrikkalaiseen maahanmuuttajaan Yinka Williamsiin, joka kertoi hänelle “mahtavia tarinoita” omasta lapsuudestaan Nigeriassa. 

“Muistan edelleen osan niistä. Mutta siitä tuli ehkä ajatus siitä, että onhan maailma isompi kuin Lahti tai Suomi. Horisonttini laajentui aivan radikaalisti.”

Käihkö meni iltalukioon ja lähti valmistuttuaan Etelän vapaaehtoisohjelman kautta Tansaniaan. Se muutti lopullisesti hänen elämänsä suunnan. Hän muutti opiskelemaan Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin ja toimi rauhanturvaajana Tšadin tasavallassa Afrikassa. Lopulta Käihkö väitteli tohtoriksi Uppsalan yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksesta. Nykyään hänet tunnetaan erityisesti Venäjän Ukrainan hyökkäyssodan kommentaattorina, yhteiskunnallisena keskustelijana ja hänet on myös palkittu valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Käihkön kasvutarinaa voi pitää siis varsinaisena menestystarinana, mutta toisinkin olisi voinut käydä.

Laman jäljiltä jäi valtavasti huonovointisuutta, ja joissain perheissä ongelmat kasautuivat.  

Elina Hirvonen muistuttaa, että köyhyys ei ole pelkästään rahattomuutta, vaan usein monisyinen ongelma. Silloin kun rahasta on pulaa, ihmisen elämänpiiri saattaa kaventua, mahdollisuudet ohentua ja terveyshuolet tutkitusti kasvavat.

“Samalla taloudellisesti hyvinvoivat ihmiset voivat hyvin muillakin alueilla. Keskiluokassa ihminen saattaa olla kuin kissa, joka putoaa aina jaloilleen tai josta otetaan aina koppi. Haluaisinkin kääntää koko kysymyksen ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta ylisukupolviseksi etuoikeuksien kasaumaksi”, Hirvonen sanoo.

Lapset ja nuoret oppivat häpeämään köyhyyttään 

Lama kosketti Suomessa isoa joukkoa, joten melkein kuka tahansa saattoi pudota köyhyyteen. Huono-osaisuuteen liittyy tänä päivänä paljon enemmän yksinäistä häpeää.

Ylisukupolviseen huono-osaisuuteen perehtynyt dosentti ja THL:n johtava tutkija Anna-Maria Isola kertoo podcastissa, että myös tuloerot ovat kasvaneet: ne joilla menee hyvin, menee koko ajan paremmin, ja se koskee myös nuoria. Toisaalta se joukko, jolla menee huonosti, menee koko ajan huonommin. 

Erityisesti nuoret kärsivät vähävaraisuudesta, koska yhteiskunnasta on tullut hyvin kulutuskeskeinen. 

“He ovat entistä enemmän yksin kokemustensa kanssa. He käyttävät voimavaroja tosi paljon sen salailuun ja peittelyyn. He eivät voi lähteä kavereiden kanssa syömään, koska “on migreeni tai pitää lukea kokeisiin”, Isola sanoo.

“On aika surullista, että nuoret ihmiset joutuvat rakentamaan elämänsä peittelyn ja hiljaisuuden varaan”.

Millaisilla yhteiskunnan toimenpiteillä vähävaraisia ja huono-osaisia lapsia ja nuoria voisi tukea? Ilmari Käihkö uskoo, että ainakin esimerkin voimin. Hän ei tuntenut nuoruudessaan ketään, joka olisi lähtenyt opiskelemaan yliopistoon. Siksi hän itse tekee nyt kouluvierailuja ja puhuu omasta tarinastaan.

“Sitä kautta osoitan nuorille, että hei, teillä on mahdollisuuksia,” Käihkö kertoo. 

“En kokenut niitä olevan itselläni, koska minulla ei ollut esimerkkejä eikä kannustajia sellaisiin asioihin.” 

Anna-Maria Isola pohtii, että myönteiseen sattumaan tarttuminen Käihkön tapaan on kuitenkin hankalaa, jos kaikki ajatukset menevät selviytymiseen. 

”Yhteiskunnan ilmapiirin pitäisi olla sellainen, että ihmiset jaksaisivat uskoa siihen myönteiseen sattumaan. 

Palveluita tarvitaan, mutta kannattelua sitäkin enemmän. 

“Kun ammattilaiset keskittyvät siirtämään vastuuta eteenpäin niin lopulta ihmisellä ei olekaan kannattelevia ihmisiä ympärillään, olivat ne sitten läheisiä tai ammattilaisia”, Isola sanoo. 

Hän pelkää, ettei meillä ole enää aikaa jäädä ihmisen äärelle. 

“Tarkoitan sillä niin virallista järjestelmää kuin ihmisten välistä arkipäiväistä maailmaa.” 

Kuuntele Ei jätetä lapsia yksin -podcastin ensimmäinen jakso tästä.