Lapsioikeuslakimies pohdiskelee: Lupaus paremmasta

Opimme jo hyvin pienenä, että lupauksista pitää pitää kiinni. Jos lupauksen pettää, menettää luottamuksen. Luottamus taas on tärkeä liima kaikissa ihmisten välisissä suhteissa.

Geeneihimme on kirjoitettu lupaus siitä, että me aikuiset, erityisesti lasten vanhemmat, olemme vastuussa lastemme tasapainoisesta kasvusta ja kehityksestä sekä turvallisesta kasvuympäristöstä. Lasten kasvun ja kehityksen turvaaminen on kiistatta ihmiskunnan jatkuvuuden edellytys.

Yhteiskuntana olemme antaneet lainsäädännöllä sitovia perus- ja ihmisoikeustasoisia lupauksia turvata lasten kehitys ja hyvinvointi sekä lapsen oikeus elää omien vanhempiensa kanssa, omassa perheessään. Olemme kansallisella lainsäädännöllämme sitoutuneet suojelemaan lasta, olemaan lapsen puolella ja toimimaan lapsen parasta ajatellen.  

Varhaisen tuen toteutumaton lupaus

Suomessa on puhuttu varhaisesta puuttumisesta vähintään 1970-luvulta alkaen ilman näkyviä käytännön tuloksia. Vaatimus varhaisesta tuesta nostettiin lopulta puheista lastensuojelulakiin vuonna 2008, ja vielä erikseen aprillipäivänä 2015 voimaan tulleeseen sosiaalihuoltolakiin. Lain vaatimuksista huolimatta varhainen tuki ei edelleenkään tuen tarpeessa olevan lapsen arjessa toteudu. Lasten, erityisesti teini-ikäisten kodin ulkopuoliset sijoitukset ovat lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Sosiaalipalvelujen on vastattava tehokkaasti ja vaikuttavasti lapsen ja perheen tuen tarpeeseen. Niiden on vakautettava lapsen tilanne siten, että tuen tarpeen aiheuttava syy poistuu tai vähenee pysyvästi. Muutoin kyse on lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille kielteisen tilanteen pitkittyessä ja kärjistyessä vain ajan, resurssien ja lapsen tulevaisuuden tuhlaamisesta.

Varhaisella tuella varmistettava lapsen oikeus elää omassa perheessään

Lapsella ja hänen perheellään on oikeus lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamisen kannalta välttämättömiin sosiaalihuollon palveluihin myös varhaisen, ennaltaehkäiseväksi tarkoitetun tuen piirissä. Kyse on aina paljon enemmästä kuin vain lapsen ja perheen pärjäämisestä päivästä toiseen. Kysymys on ennen kaikkea sen varmistamisesta, että lapsen oikeus elää oman perheensä kanssa toteutuu lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta suotuisissa olosuhteissa.

Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun mahdollisuudet torjua lapsen kodin ulkopuolisen sijoituksen tarve avohuollon tuella on merkittävästi kaventunut sosiaalihuoltolain voimaan tulon jälkeen. Liian usein lapsen, joka on ollut vuosia lapsiperheille tarkoitettujen yleisten sosiaalipalvelujen asiakkaana, ensimmäinen kontakti lastensuojeluun on kodin ulkopuolinen sijoitus.

Varhaisesta tuesta ja sen vaikuttavuudesta puhuttaessa on kuitenkin aina muistettava, että lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaaminen ja vanhemman kasvatustehtävän tukeminen ei ole yksin sosiaalihuollon tehtävä. Jokaisen lapsen tukeminen omaan parhaaseen potentiaalinsa on yhteinen tehtävä, johon tarvitaan varhaiskasvatuksen, koulun terveydenhuollon ja muiden lapsen elämässä mukana olevien ammattilaisten panosta joka päivä. Meille kaikille aikuisille lapsen parhaan edistäminen pitäisi olla jo geeneihimme kirjoitettu lupaus. Lapsissa on tulevaisuus.