Perhehoidosta itsenäistynyt nuori: ”Sijaisperheessä sain opetella normaalia arkea ja tunteiden säätelyä”

Lastensuojelu on ollut viime aikoina paljon pinnalla mediassa. Lastensuojelun kokonaisuudistus, hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne, lastensuojelupalveluiden tuottaminen ja monet muut asiat puhuttavat. Miltä asiat näyttävät niiden silmin, joille lastensuojelu on arkea? Perhehoidosta itsenäistynyt nuori Eetu ja pitkään perhehoitajana toiminut Helena kertovat, miltä heidän arkensa näytti, ja mitä perhehoito on heille antanut.

Eetu Myllymäki, 22 vuotta, joista 11 vuotta lastensuojelun asiakkaana

”Olen ihan normaali nuori, mutta minut otettiin huostaan lapsena ja sijoitettiin kodin ulkopuolelle.

Isäni oli väkivaltainen. Jouduin todistamaan pienestä pitäen perheväkivaltaa, alkoholismia ja perheen rikkonaisuutta. Pelkäsin joka päivä, että isä tekee äidille jotain pahaa. Tästä syystä tunne-elämäni on ollut lapsesta asti riekaleina. Olen aina ollut kiltti ja huolehdin nuoremmista sisaruksistani. Kun meidät lopulta huostaanotettiin, minut sijoitettiin eri perheeseen kuin sisarukseni, koska minut haluttiin palauttaa lapsen asemaan.

Helenasta ja Artosta tuli sijaisvanhempiani 7-vuotiaana, ja asuin heidän kanssaan aina täysi-ikäiseksi asti. En muistaakseni alussa tykännyt Helenasta ja Artosta. Olen käynyt kaikki tunteet heitä kohtaan läpi, mitä olen kokenut biovanhempianikin kohtaan. Nyt tiedän, että he ovat mukavia ja rakastavia ihmisiä, jotka välittävät aidosti lapsista ja nuorista. Elimme ihan normaalia perusperheen elämää, jossa välillä haukutaan ja sitten taas pyydetään anteeksi.

Minulla todettiin ala-asteella vaikea lukihäiriö ja vaikea oppimishäiriö. Se aiheutti valtavasti haasteita ja turhautumista koulunkäynnissä. Monta kertaa kirjat lensivät, kun tuntui, ettei tästä tule mitään. Kun minut tutkittiin, todettiin, että opin parhaiten kuulon ja näön avulla. Tutkimusten jälkeen sain koulusta tukea ja ymmärrystä – sain esimerkiksi tehdä kokeet suullisesti opettajalle.

”Helenan avulla sain perusnormit elämääni.”

Sijaisperhe oli minulle hyvä ja toimiva ratkaisu, joka antoi normaalin kasvualustan ja elämän. Helenan avulla sain perusnormit elämääni ja opettelimme yhdessä oman mielentilan ja tunteiden hallintaa perheessä. Sain näyttää tunteitani ja opetella rauhassa oikean ja väärän välistä eroa. Koen, että perhehoito on toimivin ratkaisu silloin, kun lapsi on kykenevä normaaliin perhe-elämään.

Pystyimme Helenan kanssa sopimaan asioista myös, kun kasvoin. Minulla oli esimerkiksi kotiintuloajat, jotka mietittiin aina myös muu perhe huomioon ottaen. Helenan luona sain pitää hyvin yhteyttä myös omiin vanhempiini sekä sukulaisiini. Tapaamiset elivät aina vanhempieni elämäntilanteen mukaan, mutta Helena tuki yhteyttäni perheeseeni.

Olen yksi SOS-Kehittäjänuorten perustajajäsenistä. Meitä oli kymmenkunta nuorta, jotka halusimme kehittää ja parantaa lastensuojelua Suomessa. Espoon SOS-Lapsikylässä oli tuolloin mahtavia työntekijöitä, jotka auttoivat meitä tuomaan nuorten ääntä esille. Nyt meitä on jo 60 nuorta ympäri Suomen ja toimimme myös maailmanlaajuisesti. Koulutamme lastensuojelun työntekijöitä, teemme yhteistyötä oppilaitosten kanssa, toimimme sijaisvanhemmuusvalmennuksissa kokemusasiantuntijoina ja käymme vaikkapa paneelikeskusteluissa.

Koen, että ylipäätään lastensuojelu on paremmassa jamassa kuin 10 vuotta sitten. Sosiaalityöntekijöiden lapsimäärä on pienentynyt, ja he pystyvät viettämään enemmän aikaa lapsen kanssa. Toivomme SOS-Kehittäjänuorissa, että lastensuojelun lakiuudistus ottaisi enemmän kantaa perhehoitoon. Ylipäätään lastensuojelu ei tarvitse yhtään mätää omenaa työntekijöiksi. Perhehoitajaksi haluava voisi toimia ensin vaikkapa sijaishoitajana. Jos se ei tunnu hyvältä, ei perhehoitajaksi kannata lähteä. Helenastakin näkee, että tämä on elämäntapa.

”Lastensuojelu ei tarvitse yhtään mätää omenaa työntekijöiksi.”

Tulevaisuudelta toivon normaaleita asioita. Haluan käydä Japanissa. Pistää talouteni kuntoon. Saada oman perheen. Yksi toive on jo toteutunut. Kävin viime vuonna armeijan Parolan panssariprikaatissa ja nykyään olen panssarihuoltomies ja lääkintämies.”

Helena Peltomaa, toiminut perhehoitajana 15 vuotta miehensä Arton kanssa

”Ryhdyin perhehoitajaksi nuorena ja innokkaana. Olin työskennellyt aiemmin lastensuojelun laitoksessa ja halusin kovasti uudistaa toimintaa ja sivuuttaa mielestäni toimimattomia kirjoittamattomia sääntöjä. Kun Eetu tuli meille, hän oli jo tottunut tietynlaiseen arkeen. Kun aloin tehdä arkea juuri meidän perheellemme toimivaksi ja järkeväksi, luulen, että hänen turvallisuuden tunteensa järkkyi, ennen kuin arkemme alkoi rullata.

”Ihailen sitä, että kaikista vaikeuksista huolimatta, Eetu on löytänyt työkaluja selvitä elämässä ja elää omannäköistään elämää.”

Eetu on äärettömän empaattinen ja järkevä ihminen. Jo lapsena hän oli hyväkäytöksinen ja ajatteli aina muita, jopa liiaksikin asti. Ihailen sitä, että kaikista vaikeuksista huolimatta, Eetu on löytänyt työkaluja selvitä elämässä ja elää omannäköistään elämää. Eetun toimiminen SOS-Kehittäjänuorissa on selvää jatkumoa sille vertaistuelle, jota hän tarjosi meidän perheemme muille lapsille.

Mielestäni lastensuojelun tarkoituksena on suojata lasta, mahdollistaa yhteydenpito biovanhempiin ja muuhun läheisverkostoon sekä opetella yhdessä lapsen kanssa oikeaa ja väärää sekä syy-seuraussuhteita. Eetun suhde hänen äitiinsä on aina ollut läheinen. Eetu ei suostunut pitämään minun ostamiani vaatteita, ennen kuin hänen äitinsä sanoi, että se on okei. Hän ei halunnut pettää äitinsä luottamusta.

Eetulla oli lapsena haasteita tunteiden sääntelyn ja väkivaltaisten purkausten kanssa. Kaikista vaikeuksista huolimatta, muistan yhteisestä ajastamme ehdottomasti enemmän hyviä kuin huonoja hetkiä. Jos Eetulle on jäänyt joku tapahtuma kaihertamaan tai hän kokee, että on toiminut jotenkin väärin meitä kohtaan tai sanonut pahasti, niin haluan nyt vapauttaa Eetun kaikista sellaisista tunteista.

Tunne-elämän haasteiden lisäksi Eetulla oli selkeitä haasteita koulumaailmassa. Hän itse totesi jossain vaiheessa, että voikohan minulla olla lukihäiriö. Haasteet olivat niin selkeitä, että hän sai onneksi niihin tukea koulussa. Kotona autettiin aina vaikkapa oikolukemalla tekstejä. Eetu on sinnikkäästi etsinyt ja löytänyt myös itselleen parhaiten sopivia apuvälineitä elämään.

Minulle on aina ollut selvää, että lapset kasvavat ja heidän pitääkin lopulta lähteä kohti omaa elämäänsä. Olemme aina luottaneet Eetuun. Toki yritimme Eetulle sanoa täysi-ikäisyyden lähestyessä, että hänellä ei ole mikään kiire omilleen ja että on helpompaa, kun ruoka on valmiina pöydässä. Yhden kesän hän harjoitteli itsenäistä elämää yksin kotona, kun lähdimme muun perheen kanssa mökille. Kesän jälkeen Eetu muutti omilleen, ja sitä päätöstä me kunnioitimme.

”Jos lapsi menettää biologisen perheensä lisäksi myös sijaisperheensä sen vuoksi, että perhehoitaja ei ole sitoutunut, kärsimyksen määrä on suuri.”

Sijoitettujen lasten luottamussuhteet ovat usein vähäisiä ja koetuksella. He eivät tarvitse perhehoitajiksi kokeilijoita. Jos lapsi menettää biologisen perheensä lisäksi myös sijaisperheensä sen vuoksi, että perhehoitaja ei ole sitoutunut, kärsimyksen määrä on suuri.

Pidämme Eetun kanssa edelleen yhteyttä, toki yhteydenpito riippuu paljon kiireisen nuoren miehen menoista. Eetu on onnekas, sillä hänellä on edelleen myös hänen oma läheisverkostonsa, jonka kanssa hän on yhteydessä. Päätimme Arton kanssa alussa, että me emme luovuta ja olemme olleet sitkeitä. Olemme todella ylpeitä lapsistamme, jotka elävät nyt omaa elämäänsä opiskellen tai työelämässä.”

Lue lisää: