Tukiperhe on vaikuttava ja varhainen tuki lapselle
Tukiperhe ja ammatillinen tukiperhe
Tarjoamme hyvinvointialueille tukiperhepalvelua sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain mukaisena palveluna.
Tarjoamme hyvinvointialueille tukiperhepalvelua sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain mukaisena palveluna.
Tukiperhe on henkilö tai pariskunta, jonka luona lapsi vierailee yleensä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa tai erikseen sovittavalla tavalla.
Tukiperhepalvelun tavoitteena on osaltaan edistää ja tukea lapsen myönteistä kehitystä. Tukiperhe on vaikuttava palvelu esimerkiksi niille lapsille, joiden vanhempien jaksamisessa ja voimavaroissa on haasteita, tai joiden tukiverkosto on vähäinen.
Ammatilliset tukiperheet on tarkoitettu erityistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille. Ammatillisena tukiperheenä toimiminen edellyttää sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutusta sekä kokemusta erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa toimimisesta. Ammatillisuus tuo osaamista erityistä tukea tarvitsevista lapsista huolehtimiseen ja mukavien tukiviikonloppujen järjestämiseen.
Hyvinvointialueiden paikka- ja palvelutiedustelut:
044 4 505 505 (puhelutiedustelut arkisin klo 8-16)
Valmennamme ja tuemme tukiperheitä
Olemme saaneet kiitosta laadukkaasta tukiperhevalmennuksestamme, joka antaa hyvät eväät tukiperheenä toimimiseen.
Edellytämme tukiperheiltämme kykyä ja tahtoa sitoutua tukiperheenä toimimiseen, valmiutta hoitaa lasta ja tehdä yhteistyötä lapsen läheisten kanssa. Lisäksi edellytämme sitoutumista SOS-Lapsikylän toimintaperiaatteisiin.
Me SOS-Lapsikylässä huolehdimme tukiperheistämme hyvin. Tukiperheillä on oma nimetty tukityöntekijä, jonka puoleen on mahdollista kääntyä kaikissa kysymyksissä.
Lisäksi tukiperheillä on mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutuksiin ja tapahtumiin.
Meille on tärkeää, ettei tukiperhe jää yksin. Se edesauttaa kestävien tukisuhteiden syntymistä, joiden merkitys näkyy tukiperheissä käyvien lasten ja heidän perheidensä elämässä.
Tukiperhepalvelu auttaa lasta
Tukiperhepalvelussamme korostuu myönteisen tunnistamisen henki. Panostamme siihen, että lapseen tutustutaan ja hänet kohdataan omana arvokkaana itsenään.
Tukiperheestä lapsi saa mittaamattoman tärkeää vahvistusta omaan tukiverkostoonsa, mikä voi kannatella erilaisissa elämän haasteissa. Tukiperhe jakaa myös lapsen ilon hetket.
Paikka- ja palvelutiedustelut:
044 4 505 505 (puhelutiedustelut arkisin klo 8-17)
Tuemme lapsen osallisuutta
Olemme kehittäneet yhdessä lasten kanssa tukiperheeseen tulevalle lapselle oman työkirjan, jonka kautta hän voi kertoa itsestään tulevalle tukiperheelle ja valmistautua tukiperheeseen menemiseen.
Työkirjan avulla lapsi saa tietoa siitä, mikä tukiperhe on ja hän pystyy kirjaamaan ylös mukavia, jännittäviä ja itselle tärkeitä asioita.
Tukiperhepalvelumme on vaikuttavaa
Palvelusta on apua
SOS-Lapsikylän tukiperheessä käyvien lasten perheet ovat kokeneet tukisuhteen auttaneen perhettä. *2023 kysely
Tavoitteet toteutuneet
Hyvinvointialueen työntekijät ovat tyytyväisiä asetettujen tavoitteiden toteutumiseen SOS-Lapsikylän tukiperhetoiminnassa. *2023 kysely
Miksi juuri SOS-Lapsikylä?
RÄÄTÄLÖINTI: Haluamme aidosti auttaa asiakasta samaan parhaan mahdollisen avun tilanteeseensa. Räätälöimme palveluitamme joustavasti juuri oikean tuen mahdollistamiseksi.
VAIKUTTAVUUS: Tavoitteenamme on saada aikaan pysyviä parannuksia lasten ja perheiden hyvinvointiin. Olemme palvelujen vaikuttavuuden mittaamisessa edelläkävijä.
LAATU JA KEHITTÄMINEN: Panostamme palveluidemme laatuun ja toiminnan kehittämiseen. Tämän tueksi keräämme säännöllisesti asiakaspalautetta. Ketteränä ja innovatiivisena toimijana olemme kehittäneet myös digipalveluja lasten ja perheiden auttamiseksi.
PALVELUKETJUT: Tarjoamme lastensuojelupalveluita laajalla kirjolla, joten pystymme tukemaan asiakasta joko kevyemmän tai vahvemman tuen piiriin tarpeiden muuttuessa.
JÄRJESTÖ: Olemme voittoa tavoittelematon valtakunnallinen järjestötoimija, jolla on yli 50 vuoden vankka kokemus lastensuojelusta.